Professorit ja itse säästetty kymmenien miljoonien omaisuus - näin se onnistuu

Perjantain Helsingin Sanomissa oli kiinnostava juttu. Sukulaisprofessorit Eino Jutikkala ja Maija Lehtonen testamenttasivat koko omaisuutensa tutkimukselle, likimain 30 miljoonaa. Taustalla olivat sekä asuntojen arvonnousut, että ennen kaikkea säästäväisyys ja pitkäaikainen sijoittaminen. Jutikkalan testamentti oli 22 miljoonaa euroa, Lehtolan neljä. Aika inspiroivaa, sanoisin.

Artikkelissa ei tarkemmin avattu taustoja, mutta sen kuvan sain, että omaisuus on joko kokonaan tai pääosin omalla työllä ansaittu ja rakennettu. Tyyliin perhe on mahdollistanut on velattoman opiskelun, ja siinä se.

Jutikkalan säästämisen idea oli ostaa osakkeita ja olla myymättä niitä. Aika järkevä ja yksinkertainen linjaus, muuten.

Hesarin jutussa todettiin, että sellainen 6600 on aika keskimääräinen palkka professorille. Jos ajatellaan, että pienin menoin elämällä (mutta verot maksamalla) soisi tuosta puolet säästöön, niin vuodessa saisi jemmaan suunnilleen 40 000 euroa. Samaa muuten Hesarin jutussa mainittiin.

Innostuin, ja tein kuvion siitä miten tuo 40 000 euroa vuodessa kasvaisi 0, 3, 7 ja 10 % tuotoilla. Leikitään että palkat ja rahanarvot eivät muutu.

Alkuun näyttää siltä, että kaikki tuottavat noin samaa tahtia. Tässä on hieman muuttujaharhaa - tässä puhutaan kuitenkin kymmenistä miljoonista. Ei minunkaan 10 % osaketuottoni edes väräyttäisi viisaria näin isoista summista puhuttaessa.

Toisekseen: 7 ja 10 % tuotoilla kestää päästä vauhtiin, mutta kun eroa alkaa tulla, niin sitähän tulee. Esimerkki tuosta 10 % tuotosta: alkuun kestää 14 vuotta rikkoa miljoonan raja. Vuodesta 49 vuoteen 50 yhden vuoden tuotto on jo yli 4 miljoonaa.

Mitä tästä itse oppia

Kyseessä on tarina perinteisestä osakesijoittamisesta: osta, älä myy, aloita varhain ja jatka pitkään. Tylsää hommaa, joka on mahdollista isolle osalle suomalaisista - tosin pienemmässä mittakaavassa.

Tärkeintä on saada tuotto tuottamaan. Se on lopulta se, joka ratkaisee kunnon tuotot. 40 000 euroa nollakorkoiselle säästötilille on 50 vuodessa 2 miljoonaa. Pelkästään 3 % tuotolla summa on jo yli 4,5 miljoonaa. Mikä tahansa tuottoprosentti vaikuttaa jo paljon loppusummaan.

Kuluja kannattaa vahtia. Tämän meinaan aina välillä itsekin unohtaa. Esimerkiksi 7 ja 10 tuottoprosentin erosta ison osan voivat selittää kulut. On rahastoja joissa hallinnointipalkkio on lähempänä kahta prosenttia, on Nordnetin*  maksuttomat pohjoismaiset rahastot ja on paljon siltä väliltä.

Tein vielä yhden laskelman. Jos 7 % tuoton sijaan tuottoprosentti olisi 6 % (eli hallinnointiin olisi mennyt prosentti), 50 vuodessa kulu olisi ollut vaatimattomasti 4,5 miljoonaa! Lähes neljännes kokonaispotista.

Tämä ei perustu niinkään siihen, että tuo prosentti olisi noin iso summa rahaa, vaan siihen, että se prosentti on poissa niistä euroista, jotka olisivat tuottaneet lisää euroja. Eli niin sanottu “no show” -tilanne.

Vetoapua voi saada. Voi tuntua tylsältä miettiä, että 40 vuoden kuluttua sitten pääsee juhlimaan. Mutta tämä malli pohjaa nollatilanteeseen. Esimerkiksi perintöjen tai vastaavien kautta monet saavat pieniä ja suurempia buusteja. Tätähän se niin sanotun vanhan rahan käsite merkitsee. Eli oikeasti seuraava sukupolvi aloittaa jostain tämän kuvion keskivaiheilta.

Tämä nyt ei paljoa suurinta osaa meistä ilahduta. Mutta olennaisin pointti - mielestäni - on, että ihan mikä tahansa satunnainen tulo voi hyppäyttää portaan tai kaksi ylemmäksi.

Kiitos postuumisti kyseisille lahjoittajille suomalaisen yhteiskunnan ja tieteen puolesta. Aikoina jossa koulutus on jotenkin kummallisesti alettu näkemään yhteiskunnan edun vastaisena asiana, vastaavankaltaiset asiat ovat hyvästä.

o o o

Vielä loppuun hieman yhteiskunnallista pohdintaa, kun olen vauhdissa. Johtamisen ja johtajan tehtävä on mielestäni näyttää suuntaa, mahdollistaa parempi tulevaisuus ja innostaa sekä luoda uskoa tulevaan. Joten politiikassa tämä on osin rikki, myydään omaa näkemystä peloilla, liioitellaan sitä mikä on huonoa, nakerretaan tulevaisuudesta pessimismin takia...

Jotenkin sen vielä ymmärtää, että Suomessa ripotellaan tuhkaa päälle, taitaa kuulua kansanluonteeseen. Mutta tyyliin Yhdysvallat, maailman isoin talous, uhriutuu ja syyttelee muita - ikäänkuin pärjääminen ei olisi omissa käsissä ja työkaluja ei olisi riittämiin.

Ongelma on siinä, että käpertymällä ja suojautumalla pidetään kiinni siitä mitä jo on. Mutta sillä tavalla ei löydetä sitä, mitä voisi huomenna olla.

Näin ne tulevat kuntavaalit (olen ehdolla) innostavat linkittämään vähän kaikkea myös yhteiskuntaan. Toisaalta - kaikki liittyy yhteyskuntaan.

* Merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden klikkaamisesta tämän blogin ylläpitäjälle voidaan maksaa. En kyllä vielä tiedä mitä kaikkea klikkauksen jälkeen pitää tehdä että raha vaihtaisi omistajaa.