Mutta asiaan. Ostin 10 osaketta Omegaa kappalehintaan 26,41 dollaria. Omistuksieni määrä nousi 42 osakkeeseen. Suuromistaja en ole. En nyt esittele yritystä sen laajemmin, tästä pääsee aiempiin bloggauksiini ja täältä yrityksen verkkosivuille. Pitkään myötätuulessa purjehtineella REITillä on nyt myös haasteita, josta on seurannut kurssilaskua. Seeking Aplhassa on hyvä artikkeli Omegasta viime syksyltä.
Minun olisi syytä lueskellä yrityksestöä enemmän, eikä vain ostella lisää. Perehdyin tähän suuntaan kunnolla joskus pari vuotta sitten, mutta paljon on virrannut vettä sen jälkeen Missisippi-joessa. Nyt katsaus osinkoihin.
Ensinnäkin, Omega maksaa 65 sentin osinkoa, neljä kertaa vuodessa. Osinkotuotto on aika absurdi 9,95 %.
Tuosta voi yksinkertaisempikin (eli minä!) vetää seuraavia johtopäätöksiä.
- Joko yrityksen osingonmaksu on liian korkella tasolla, ja osinkoa tullaan leikkaamaan, tai
- yrityksen arvo on heilahtanut suhteessa liian alas.
Tuo ei tarkoita sitä, etteikö osingoissa voisi silti olla tyhjää. Kiinteistöpuolella voi antaa omille kiinteistöille arvoja, jotka vaikuttavat tulokseen. Tästä on puhuttu paljon ihan kotimaisin esimerkkien voimin.
Ns. payout ratio on vuositasolla 81 % tasolla, joten siinä on jopa hitusen varaa kasvaa muutoinkin kuin velalla. Tosin viime neljännes tuotta käsittääkseni tappiota saman verran kuin yritys maksoi osinkoa, joten suunta voi olla kääntymässä. Ja jos kääntyy, olettaisin, että osingon tiputtaminen voi olla edessä.
Mutta positiivisiin puoliin. Omega on viimeisen kymmenen vuoden aikana nostanut osinkoaan 9,5 % vuodessa. Käytännössä viime vuodet ovat tuoneet sentin korotuksia per vuosineljännes. Kun osinko lähtee 10 % tasolta, pelkästään se, että yritys pitäisi osingon kasvun plusmerkkisenä, olisi osinkovinkkelistä varsin tuottoisaa.
Tietyllä tavalla tämän voi ajatella siis hieman riskisenä pelinä. Jos tilanne pysyy edes noin nykyisellä tasolla, osinkoja virtaa tilille melkoista tahtia. Mukana on myös "korpivaellus-riskiä". REITtien suuntia ei kovinkaan nopeasti muuteta, eli jos yritys liukuu pysyvästi tippuvien tuottojen maailmaan, paluu sieltä voi kestää vuosia. Tämänkaltaisella rajalla yritys taitaa nyt olla, kasvu on tyssännyt. Katsotaan miten käy.
Piirteleppä käyrä, miten 10% osingon uudelleen sijoittamalla ja 10% nousulla käyrä kohoaa. Tulee aika vinkeä käppyrä jo 10:llä osingolla, joka tarkoittaa aikana 2 ja puoli vuotta.
VastaaPoistaJaha luin että tuli sen sentin kvartaaliosinko korotus. Irtoaa kuun lopussa, taidan tankata tänään
VastaaPoistaSinällään tuo tasainen ”korotuksia sentillä vuosineljänneksittäin” on kyllä varsin onnellinen asia omistajille. Mutta todettakoon, että riski on myös, että yhtiö kiinnittyy siihen ideaan, että nostetaan osinkoa kun on ennenkin nostettu.
VastaaPoistaNoh, aika näyttää.