UA-52254593-1

7.1.2018

Neljännesvuosikatsaus 1/2018: sijoitusvarallisuus jälleen alle 60 000 euroa - koska kävin hillopurkilla

Tapahtunut aiemmin. Sijoitusvarallisuuteni sahasi 50-60 000 euron välillä yhteensä kuudessa neljännesvuosikatsauksessa. Sitten koitti viime lokakuu, ja sijoitusvaralisuuteni nousi onnellisesti yli 60 000 euroon. Se oli hienoa aikaa se.

Sitten koitti loppuvuosi, ja ostin auton. Ja koska maksoin kaiken kerralla, tarvitsin rahaa. Ja koska tarvitsin rahaa, myin osakkeita ja rahastoja. Ja koska myin osakkeita ja rahastoja, niiden arvo laski. Ja nyt sijoitusvarallisuuteni on jälleen alle 60 000 euroa, täsmälleen 58 255 euroa. Tiputusta neljän kuukauden aikana nelisentuhatta euroa.

Tässä on kuvana sijoitusvarallisuuteni muutos siten, että sijoitetut eurot ja varallisuuden kasvu on laitettu päällekkäin.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana vähensin sijoituksiani 4420 euroa. Sijoitukset tuottivat 157 euroa, eli pieni siivu tuosta kompensoitui varallisuuden kasvulla.

Tässä on sama kuvio hieman eri tavalla esitettynä. Sinisellä ovat sijoittamani eurot. Punaisella on tuotto, joka on käytännössä kokonaisvarallisuus miinus sijoitetut eurot.

Tästä voi todeta, että olen kolmeen otteeseen vähentänyt sijoitettuja eurojani. Ensimmäisellä kerralla myin hieman rahastoja jotta sain sijoitettua HCP Quantiin, toisella kerralla organisoin raha-asioitani koska tuli avioero, ja kolmas notkahdus on auton hankinta.

Sijoitusten tuotto oli jyrkempää 2014-2015. Siitä alkaen on ollut tuoton puolella vain maltillista kasvua.

Kolmannessa ja viimeisessä kuvassani on sitten näytetty uusien sijoitusten ja tuottojen suhde. Punaisella ovat tuotot, sinisellä sijoitukset. 2015-2016 oli tuottojen puolella miinusta, muutoin ollaan oltu pääosin plussan puolella niin sijoitusten tuoton kuin lisäeurojen suhteen.

Palaan vielä vuosiraportteihin monestakin vinkkelistä: kokonaisvarallisuuden, osinkojen ja myös tämän blogin mainostulojen merkeissä. Mutta ne ovat uusia bloggauksia ne.

2 kommenttia:

  1. Auton osto sijoitusvarallisuudella. Auts. Minulla koht sama edessä. Harmittaa jo etukäteen. Eli siirrän projektia.

    VastaaPoista
  2. Ei sen hinnasta kun joku neljännes tullut myymällä sijoituksia. Tosin kaivelin myös euroista jotka ovat korvamerkitty sijoittamiseen.

    En pidä tuota kummallisena. En pidä kymppitonnien puskureita, ja tarvittaessa käytän sijoitusvarallisuutta. Sehän sen rooli on, tarjota turvaa ja suojaa.

    VastaaPoista