UA-52254593-1

7.6.2018

Kojamon osakeanti: ei houkuta kun ei halvalla saa

Taas on pörssiin tulijoita. Nyt on vuorossa Kojamo, entinen VVO. Hillitön määrä asuntoja. Entinen yhteishyödyllinen toimija, nykyään ihan samalla laidalla kuin muutkin kiinteistöalan yritykset. Anti on auki ensi viikon alkuun, 11. tai 12. päivään. Listautumismateriaali löytyy täältä.

Kojamosta on ollut kirjoituksia siellä täällä. Tässä esimerkiksi Arvopaperin Kojamon antihinta vaikuttaa kohtuuttomalta (4.6.2018). Sävy on ollut pääosin kriittinen, ok yritys ja kenties tasaista osinkoa, muttei halvalla hinnalla.

Tässä tulee allekirjoittaneen fiilikset asiasta.

Listautumishinta on välillä 8,5-10 euroa osakkeelta. Yritys pyrkii keräämään 150 miljoonaa eurolla laskemalla liikkeelle päälle 16 miljoonaa uutt osaketta. Lisäksi vanhat omistajat myyät 34-59 miljoonaa osaketta.

Tässä kohden minulla nousivat kulmakarvat. Kasvusta puhutaan, mutta painopiste on tyyliin 80 prosenttisesti omistuksen vaihdossa. Omistuksen vaihto tai omistuspohjan laajentaminen ovat kaksi eri asiaa.

Viime viikon liikevaihto oli 337 miljoonaa euroa ja voitto 212 miljoonaa. Tämä poikkeaa muista yrityksistä, mutta ihan kiinteistöalaan liittyvistä syistä. Tulot ovat käytännössä vuokrat, ja siitä miinustetaan niiden pyörittämisen menot.

Jos listautumishinta on ylärajoilla eli 10 eurossa, Kojamon arvo olisi 2,5 miljardia. 221 miljoonan voitolla se merkitsee 8,4 % pääoman tuottoa. Kun 10 % alkaa olla hyväksyttävää tasoa, niin listautumishinta ei nyt ainakaan ihan halpa ole. Tosin vastalahjana kiinteistöt ovat kyllä varsin tasainen tulonlähde, ja pääomaakin on.

Arvopaperin vertailuissa Kojamo oli aika samaa kaliiberia kuin kilpailijansa. Hitusen parempi pääoman tuotto, jonkin verran heikompi omavaraisuusaste.

Plussia Kojamoon sijoittamisessa:

  • paljon asuntoja, 35 000
  • vakaa toimiala, asunnot pääosin järkevissä paikoissa
  • luultavasti vakaa osingonmaksaja, tosin melko alhaista sellaista maksaa

Miinusta Kojamoon sijoittamisessa:

  • omistajat vähentävät omistuksiaan
  • listahinta korkeahko
  • jos asuntojen rakentamistahti tai hinnat kääntyvät laskuun, ei vuokria pääse nostamaan entiseen malliin
  • talouden tunnusluvut eivät ole mitenkään erityisiä
  • ollaanko suorituskyvyn ylärajoilla?

Itse en ole aikeissa olla tässä mukana. Osin ihan vaan koska ei ole tällä hetkellä paljoa euroja joita sijoittaa. Mutta ennen kaikkea koska hinta ei ole halpa (muttei kohtuuttoman kalliskaan).

Sinällään Kojamo on ihan kivan oloinen toimija jota voisi olla kiva omistaa, kunhan saisi halpaan hintaan. Jos kurssi sukeltaa jossain vaiheessa kunnolla, niin ehkä liityn pienellä summalla kerhoon.

7 kommenttia:

  1. Hei! Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteesi myös VMP:n listautumisesta! Itseäni tämä kiinnostaisi. :)

    -Eve-

    VastaaPoista
  2. Katsos, tuokin anti on jo auki. Eihän tässä pysy mukana.

    Voisin lueskella noita papereita viikonloppuna. Tuskin mitään järkevää irtoaa, mutta palataan.

    VastaaPoista
  3. pysykaa poissa kaikista ipoista. firman track recordin puute on iso punainen vaate.

    VastaaPoista
  4. Itse ajattelin sijoittaa annista ja myöhemmin lisää jos kurssi laskee. Ajattelen tätä sijoitusta vakaana osingonmaksajana ja mielekkäämpänä tapana sijoittaa asuntomarkkinoille kuin Orava tai pankkien asuntorahastot.

    Lasket miinukseksi sen että omistajat vähentävät omistuksiaan. Oletko ajatellut että jos Kojamo keräisi hirmuiset summat uutta rahaa, niin se pitäisi sijoittaa johonkin? Tämä tekisi aika massiivisen markkinahäiriön suomen muutenkin kuumille asuntosijoitusmarkkinoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo huomiosi, että logiikkani ei ole ihan aukotonta.

      Oikeastaan en pidä siitä, että puhutaan kasvusta, mutta oikeasti kyse on enimmäkseen omistajien vaihtamisesta. Ei siinä sinällään mitään, noin itsekin tekisin jos Kojamon omistaisin. Mutta sanat ja teot eivät kohtaa.

      Olen tosin huomannut, että alan olla skeptinen listautujia kohtaan. Siis yleisesti. Kun varmaa ja tasaista tietoa ei ole. Mitä ei tietenkään ole, koska vastahan nyt listautuvat. Eli kyse on osin korvieni välissä olevasta asiasta.

      Poista
  5. Mieluummin reittejä jenkeistä :)

    VastaaPoista
  6. Hei, olen Albertiina Aleksandra Suomesta Haluan antaa teille todistuksen siitä, miten sain lainan Ryan Cliftonilta. Sain 60000 euron lainan 2 prosentin korolla. HUOM: Se on luotettava ja aito. Jos olet kiinnostunut saamaan lainayhteyden EMAIL: ryancliftonfirm@gmail.com

    VastaaPoista