Ensin sijoitusvarallisuudesta: tuotto miinuksella mutta lisäsatsausten ansiosta plussalla
Tässä on kuva jossa on sijoitusvarallisuuteni - eli rahastot, osakkeet ja vastaavat. Sijoitusvarallisuutta minulla on nyt yhteensä 66 659 euroa. Se on 845 euroa enemmän kuin kuukautta aiemmin.
Juhlan tunnelmaa latistaa se, että siirsin sijoituksiin viime kuussa 1350 euroa. Eli sijoitusten tuotot olivat (osingot mukaan luettuna) miinuksella. Mutta kokonaissuunta silti positiivinen, joka on aina hyvä asia. Plus se, että minulla näyttää euroja kertyvän ihan kivaan tahtiin sivuun laitettavaksi.
Huomioikaa, että muut palkit ovat neljännesvuosia, mutta viime kuussa oli mukana kaksi kuukautta ja nyt vain yksi. Pitää miettiä miten muuttaisin kuviot vertailukelpoisemmiksi, voisin vanhat kuukauden muuttaa kolmen kuukauden keskiarvoksi. Silloin kuvio olisi selkeämpi. Palannen asiaan ensi kerralla.
Kokonaisvarallisuus taas hitusen isompi kuin viimeksi
Kokonaisvarallisuuden suhteen viivat ovat aika flatlinea. Mutta kyllä tuo velkasumma laskee tasaiseen tahtiin, ja velkojen ja varojen erotus nousee. Kokonaisuudessaan minulla on nyt hieman pyöristäen varallisuutta 373 600 euroa, velkaa 134 200 euroa ja näiden erotus on 239 400 euroa. Kuukauden aikana varallisuuteni kasvoi päälle 1500 eurolla.
Täsä kuviossa näkyy mistä tuo muutos koostuu. Huomioikaa että ensimmäiset kolme ovat vuosineljänneksia, sitten tuli kahden kuukauden tarkastelu ja nyt kuukauden. Tuunaan tämänkin kaavion uusiksi ensi kertaa, että saa vertailukelpoisuutta.
Mutta tuosta välittämättä. Velka lyheni 437 eurolla. Tällä hetkellä enää yksi velanlyhennys juoksee, joten nämä summat ovat pienentyneet. Säästötileille siirsin lisää 250 euroa. Sijoitusvarallisuus kasvoi 845 euroa. Sijoitin enemmänkin, mutta osa ehti haihtua matkalla.
Summa summarum: hyvin menee
Olen joutunut myöntämään itselleni että oikeasti tässä menee taloudellisesti ihan hyvin. Surkea nyyh nyyh yksinhuoltaja on vain huijannut itseään. Tänä vuonna kuuden kuukauden aikana on kertynyt lisää varallisuutta keskimäärin 2346 euroa kuussa. Ei yhtään hassummin. Kun on osa euroista menee säästötilille ja osa lainojen lyhennyksiin, niin varallisuus karttuu ihan vaivihkaa.
Eikö olekin koukuttavaa seurata varallisuuden kasvua. Minusta ainakin. Varsinkin laskelmista sen näkee niin koukuttavan helposti. Ja motivaatio kasvaa. Sinulla on selkeät laskemat (minulla tällä hetkellä kunnon laskelma pohjat puuttuu, mutta laiskuus iski ja en jaksa tehdä toimivampia). Hyvää kasvua!
VastaaPoistaKyllä, tuo on koukuttavaa!
VastaaPoistaAlkuun seurasin vain sijoitusvarallisuuden kasvua. Mutta silloin ei tule huomioitua lainojen lyhennyksiä tai jos jemmatileillä on enemmän euroja.
Väittäisin, että säännöllisillä välikatsauksilla pysyy paremmin keskittyneenä. Ja tulee hyvä mieli.
Olen pikku hiljaa rakentanut Googlen driveen kaaviot ja graafit. Sitten tuo on lähinnä lukujen kopiointia ja kaavioiden päivittämistä. Ei edes kovinkaan työlästä.
Nyyh nyyh, hyvä kun menee hyvin :=)
VastaaPoista