Käytännössä:
- Kyseisellä tilillä olevien sijoituksien tuottoja ei veroteta osakkeita myydessä tai osinkoja saadessa, vain vasta kun eurot nostaa ulos.
- Vastapainona myöskään tappiota ei pääse vähentämään ennen kuin tilin lopettaa.
- Maksimirahasumma jonka tilille voi laittaa on 50 000 euroa. Tosin tuo summa voi käsittääkseni kasvaa niin suureksi kuin kasvaa, kunhan uusia euroja ei sijoiteta.
Mitä tämä merkinnee kaltaiselleni piensijoittajalleni. Tässä pohdintaa.
Voiko nykyisen tilin siirtää sellaisenan osakesäästötiliksi? Minulla on Nordeassa 43 000 euron edestä osakkeita ja ETF:fiä. Olen itse sijoittanut 35 000 euroa. Kätevää olisi, jos tuon voisi 1:1 siirtää "osakesäästötiliksi". Sitten voisin vielä lisätä 15 000 euroa, jonka jälkeen sitten raja olisi täynnä ja tarvitsisin vaihtoehtoisen tilin.
Toinen vaihtoehto on, että osakesäästötili tarvitsee aloittaa nollasta. Se olisi kyllä selkeää, mutta tulisi hankalia valinnan paikkoja. Myynkö nykyisiä omituksia ja maksan voitosta verot, vai sijoitanko vain uudet eurot osakesäästötilille. Toisaalta minulla kestäisi ainakin viisi vuotta saada osakesäästötilille tuo 50 000 euroa, joten menettäisin merkittäviä etuja.
Selvää on, että tässäkin mallissa ainakin miinuksella ja +/- tilanteessa olevat osakkeet ja rahastot kannattaisi myydä. Sitten siirtäisi eurot osakesäästötilille, ja ostaisi vaikka samoja osakkeita takaisin. Sen jälkeen verotus siirtyisi eteenpäin ja osingot voisi sijoittaa uudelleen veroja siinä vaiheessa maksamatta.
Ongelman muodostavat kovasti tuotolla olevat osakkeet. Stora Ensoa olen ostanut alle 2000 eurolla, nykyarvo on 4300. Jos tuon myisin, maksaisin veroa päälle 700 euroa. Noin 25 % veroetu toisi esimerkiksi satasen osingolla (tänä vuonna sain osinkoa muutaman euron päälle satasen ennen veroja) 25 euroa veroatua vuodessa. Eli menisi noin 28 vuotta ennen kuin olisin plussalla.
Luultavasti osinkojen nousu tiputtaisi aikaa ehkä puoleen, mutta eipä tuo silti kovinkaan hyödylliseltä minun kannaltani vaikuttaisi.
Näkevätkö pankit tilaisuuden rahastaa? Tässä on kuvion ehkä isoin riski. Esimerkiksi nykyisellä noin 1200 euron vuotuisilla osakkeillani osinkojen saaminen verottomana toisi minulle jonkin 250 euroa enemmän tilille. Ihan tuo ei summaudu, sillä amerikanmaalla osa osingoista peritään verona sinnepäin.
Noh, mitäs pankki voisi laskeskella salaa itsekseen. Asiakas sa hyötyä 250 euroa vuodessa. Jos tilinhoitomaksuna otettaisiin vaikkapa vitonen kuussa, niin se olisi vuodessa 60 euroa pankille ja edelleen 190 euroa veroetua.
Tuohon kun yhdistää jonkinmoisen semikartellin siten, että kukaan ei tarjoa tätä maksuttaa, niin pakkohan siitä olisi lopulta jotain maksaa. Halusi tai ei.
Käytännössä lopputulema on, että monilla on ainakin kaksi sijoitustiliä. Uusi osakesäästötili, ja mahdollinen vanha tai edellisen ylittävien eurojen osuus.
o o o
Summa summarum
Onhan se nyt ollut kummallista, että veroja sijoitustoiminnan tuloista kerätään heti tai myöhemmin lähinnä piensijoittajilta. Hyvä juttu, että tältä osin esimerkiksi rahastot ja suora sijoittaminen asetetaan verojen kannalta samalle viivalle. Onhan se tyhmää jos verotus ohjaa sijoituspäätöksiä.
50 000 euron raja on aika hatusta vedetty. Varmaan ovat laskeneet, että se herättää vähiten kritiikkiä. Raja voi tietty teoriassa nousta ajan myötä, muttei kyllä välttämättä hetkeen.
Jos ja kun tämä näyttää menevän eteenpäin, niin ryhdyn valmistautumaan sijoitustilin saapumiseen. Järkevintä olisi saada tuonne tilille mahdollisimman nopeasti 50 000 euroa, jonka jälkeen voisi jäädä odottamaan että (tehostettu) korkoa korolle ilmiö tekee temppujaan ja keskittyä sijoittaman loppuvarallisuutta muilla keinoin.

En usko että tuosta haittaakaa on, mutta tuskin pankit (tai rahoituslaitokset) jättävät käyttämättä tuon rahastusmahdollisuuden. Minä näen tuossa aika paljon myös poliittisia riskejä. Miten monta vuotta mentäisi noilla ehdoilla, milloin tulisi järjestelmään muutos... Miksi piti tehdä uusi järjestelmä entisen rinnalle, eikä esim muuttaa niin että samatyylisen tuloksen olisi saannut verotuksella. Esim osinkojen verotusta tiputettu, jos osinkotuloja ei ole paljon. Uusi järjestelmä ja uutta hommaa. Voi olla että en ole ymmärtänyt (perehtynyt) tuossa kaikkiin kohtiin, mutta aika vaikealtahan tuo kuullostaa.
VastaaPoistaItse en oikein tiedä laitanko tonne tilille mitään. Ongelmat:
VastaaPoistaa) osinkovero nousee 25.5%:sta 30%:iin
aa) tämä tekee osingoilla elämisen edullisemmaksi normaalilla ao-tilillä
ab) osinkoveron nousu syö pitkälti korko korolle efektin
b) osakesaastotililla olevat varat on sidottu Suomen poukkoilevaan pääomaverotukseen. normaali ao-tili ei.
Olen pyrkinyt haalimaan tietoa tulevasta osakesääsyötilistä ja näillä näkymin en tule sitä käyttämään monestakin eri syystä.
VastaaPoista1) kyseinen tili koskee vain osakkeita (ei esim. rahastoja tai etf:iä).
2) tilille ei voi siirtää jo omistamia osakkeita.
3) sitten jos/kun joskus on tarkoitus elää pelkillä osingoilla, niin käsittääkseni kannattavampaa (verollisesti) on pitää osakkeet tavallisella arvo-osuustilillä (vero 25,5% vs. 30%).
4) poliittinen riski, että tilin ehdot muuttuvat kesken kaiken kuten aikaisempien sijoitustuotteiden kanssa on tapahtunut.
Todennäköisesti (ainakin perinteiset pankit) perivät vielä tilistä jonkinlaista palkkiota, joka osaltaan syö tuottoa.
Vielä on reilu vuosi aikaa seurata tilannetta ja katsoa tilanteen kehittymistä.
Tässä on onneksi vielä vuosi aikaa siihen, että tuo pyörähtää käyntiin.
VastaaPoistaTämän hetken tietojen valossa kyllä avaisin tuon tilin ja ryhtyisin ostamaan sinne etenkin ihan kovaa osinkoa maksavia firmoja. Mutta paljon on kiinni yksityiskohdista ja myös kuluista - tuo pankkiiriksi voi vielä realisoitua.