Myönnettäköön, sekavaksi on mennyt. Töissä, kotona ja parisuhteessa on kiireitä. Ihan kivoja asioita kaikki. Sitten kurssit ovat sukellelleet, joten "ostan pieniä eriä 2 % välein" -taktiikkani on tuonut melkoisen määrän pieniä ostoksia. Exceclin avulla toimeksiantoja voi hyvin naputella, mutta niistä raportoiminen blogin sivuilla on toinen juttu.
Joten koostan nyt yhteen kaikki viimeaikojen ostokseni, joita en ole vielä raportoinut. Sitten on elämässä kaikki selkeää...
Ensimmäisenä, jo tuossa kuukausi tai yli sitten sijoitin toiset 200 euroa S-Metsärahastoon. Kuten olen vähän joka vaiheessa todennut, metsä on kiva juttu ja tykkään siitä.
Ostin vuodenvaihteessa 2016-17 peräti 200 eurolla S-Metsärahastoa. Eli siis omistaja olen ollut vuoden ja 9 kuukautta. Tänä aikana olen saanut osinkoa tänä vuonna 2,7 euroa, 2017 osinkoa ei maksettu. Lisäksi tuo sijoitukseni on plussalla 6,59 %.
Osingot mukaanlaskettuna voittoa olisi tullut sellainen 4-5 prosenttia vuodessa, riippuen mikä on loppuvuoden tilanne. Tuo on enemmän kuin odotin.
Niinpä silloin kun raha poltteli tileillä eikä kurssinotkahdus ollut vielä alkanut, päätin palkita itseni pienellä lisäsijoituksella tuohon suuntaan. Voi olla, että ryhdyn laittamaan 200 euroa tuohon suuntaan joka vuosineljännes.
o o o
Muita ostoksiani viime viikolta:
Lehtoa ostin 36 osaketta hintaan 5,33 euroa osakkeelta. Kun nyt olen ostellut alamäessä Lehdon osakkeita, niin ostan sitten kyllä (mahdollisen) kuopan pohjallakin. Yritys alitti tulosvaroituksessa kerrotut luvut, joka oli aika heikko informointisuositus. Sen seurauksena kurssi sitten sukelsi oikein kunnolla. Mutta mukana olen, ja katsotaan. Aiempia Lehto-kirjoituksiani löytyy täältä.
Cityconia ostin 100 osaketta hintaan 1,619 euroa osakkeelta. Cityconin kurssi on lasketellut oikein kunnolla. Kyllä, muutoksessa oleva toimiala ja tuottokin saisi olla parempi, mutta silti koen tämän kiinnostavana suuntana jossa olen mukana katsomassa miten käy. Cityconista lisää täällä.
Myös Fordin suhteen olen ollut aktiivinen. Ensin 23 osaketta hintaan 8,72 dollaria ja sitten 24 osaketta hintaan 8,31 dollaria kappaleelta. Firmasta olen kirjoitellut siihen malliin ettei ole sanaakaan uutta sanottavaa, mutta vanhoista Ford-bloggauksistani voi lueskella ajatuksiani.
o o o
Kuun vaihteessa pääsen tekemään kuukausitarkastelua. Selvää on, että miinuksella olen, ja runsaasti. Esimerkiksi Nordean sijoitustileille olen siirtänyt päälle tonnin lisää, ja sijoituksilla on arvoa pari tonnia vähemmän.
Yhden asian voin jo varmasti luvata. Viimeksi olin 400 euron päässä 70 000 euron sijoitusvarallisuudesta. Tuo raja ei vielä mene rikki!
Huomaan myös, että olen alkanut siinä mielessä rutinoitumaan sijoittajana, että miinusmerkki ja kurssilasku ei haittaa. Kenties ahdistaisi jos ei olisi uutta sijoitettavaa, mutta nyt tuntuu ihan vain normaalina aaltoiluna. Jos 50 % lähtisi, niin ehkä sitten sattuisi, mutta suotuisa tunnusmerkki kuitenkin.
Jos olet pitkällä aikavälillä mukana sijoitushommissa, niin kunnon laskusuhdannehan olisi tervetullut, eikö? Vaikkapa seuraavat kaksi vuotta sahaavaa laskua. Siinä ehtisi ostella mukavasti osakkeita seuraavaa nousua ajatellen... Tämä on ainakin oma strategiani ja toiveeni :)
VastaaPoistaOikeastan toivoisin tilannetta, että kaiken ostamani arvo kasvaisi vauhdilla, mutta ylimääräisille euroille olisi koko ajan hyviä ostopaikkoja :)
VastaaPoistaMutta tosiaan, parin vuoden sahaus olisi hankintamielessä hyvä juttu.