UA-52254593-1

11.10.2018

Ostolaidalla taas: kahdesti Fordia


Ehkä kuukauteen en ostanut mitään. Sitten kurssit alkoivat sukeltamaan, ja nyt olen tehnyt (pieniä) ostoja niin moneen otteeseen ja eri suuntiin, etten oikein ehdi asiasta bloggaamaan.

Kurssit ovat tosiaan tippuneet oikein kunnolla. Taustalla on monia syitä, merkittävimpänä varmaan kauppasodan uhka ja nousevat korot (ja sitä kautta pääomien siirtyminen osakkeista korkopapereihin). Nähtäväksi jää alkaako tästä kauan odotettu kurssilasku.

Minä taasen tuollaisesta vähät välitän. Olen laatinut ostoperiaatteet että millä hinnalla mitäkin yritystä ostan. Vain muutama on vasta sukeltanut tasoille missä olen ostaa päättänyt, ja nyt sitten niitä ostelen.

Fordia olen ostanut kahteen kertaan. Jo miltei kaksi viikkoa sitten 24 osaketta hintaan 9,21 dollaria kappaleelta. Eilen illalla seurasi toinen osto, 22 osaketta hintaan 8,90 euroa.

Ford-pottini on kasvanut näiden pikkuostojen myötä jo ihan jonkinmoiseksi. Omistan nyt 202 osaketta, kokonaisarvoltaan 1542 euroa. Miinuksella olen 15 % ja 280 euroa.

Aika näyttää olenko alkanut Fordia ostamaan huonoon vai hyvään aikaan. Olen ostanut firmaa koko viime kuukausien alamäen. P/E-luku alkaa olla jo todella alhainen, 5,21 %. Tosin tuohon tienestit / hinta -mittariin ei kannata paljoa nojata, koska jos tienestit tippuvat, voi luku olla hetkessä ihan erilainen.

Osinkotuotto on nykyhinnalla 6,8 % ja ulosmaksuprosentti 43 %. Osinkosijoittamismielessä tämä on potentiaalinen firma. Itse saan 202 osakkeellani osinkoa 30,3 dollaria per kerta. Verojen jälkeen tilille tullee vajaat parikymppiä neljännesvuosittain.

Riskikin on ilmeinen. Jos myynti ja tuotto tippuu eli suunta on huono, niin hyvätkin taloudelliset mittarit kääntyvät huonoksi. Sitten ostan kun aina vaan halvemmalla saa, ja sivuutan sen, että saan halvemmalla aiempaa huonompaa.

Mutta katsotaan. Ford on sukeltanut yritykseen ja yleisiin olosuhteisiin (yleinen kurssilasku) liittyvistä syistä. Jos suunta kääntyy, arvonnousu voi olla melko nopea kun arvostustaho on nyt alhaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti