Ensin kuva allekirjoittaneen sijoitusvarallisuudesta. Sitä löytyy nyt 69 606 euron edestä. Eli neljänsadan euron päässä on seuraava merkkipaalu. Syyskuun aikana sijoitin lisää 350 euroa. Kun sijoitusvarallisuus nousi tänä aikana 565 euroa, oli sijoitusten arvonnousu sellaiset päälle 200 euroa.
Sitten katsaus kokonaisvarallisuuteeni. Omistuksia minulla on nyt pyöristettynä 379 000 euron edestä. Velkaa minulla on 133 000 euron edestä.
Olennaisin tieto on seuraava: varallisuuteni kasvoi syyskuun aikana 1257 euron verran.
Kun pureutuu siihen, että mistä muutos koostuu, niin kuva näyttää seuraavanlaiselta. Velat lyhenivät 441 euron edessä. Sijoitusvarallisuus kasvoi 566 euroa, ja säästötileille siirsin 250 euroa.
Mihin suuntaan olen menossa?
Varallisuuteeni on tulossa (positiivinen) hyppäys kun saan ostaa osaomistusasuntoni omaksi kohtuuhuokeaan hintaan. Minun pitää silloin laskea uudestaan nuo arvot ja vastaavat, ja velkojen määrä nousee.Lisäksi muutos merkitsee asumiskulujen tippumista, ja osa asumismenoista tulee vielä menemään lainojen lyhentämiseen.
Näihin palaan ensi vuoden ensimmäisessä välikatsauksessa. On (pikkaisen) jänniä aikoja elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti