UA-52254593-1

30.12.2018

Joululahja itselleni: AT&T

Annoin itselleni myös toisen joululahjan. Tai oikeastaan kolmannen, ostin myös itselleni vähän karkkia ja laitoin pakettiin. Mutta kuitenkin, ostin 27 osaketta AT&T:tä kappalehintaan 27,59 dollaria.

Kyseessä on viikon toinen Lynx-ostokseni, ja siksi hieman isompi kertahankinta kuin minulla yleensä. Weyerhaeuserin ostosta kerroin viime bloggauksessani. Se oli se toinen osakeosto-joululahjani.

Miksi sitten AT&T? Kurssilasku on iskenyt firmaan, yleisen huolen lisäksi olettaisin, että Comcast-oston jälkeen on velkaa (ja velkojen koronnousut huolestuttavat). Toisaalta rahaa virtaa sisään, hinta on kohtuullinen (P/E on runsaat kymmenen) ja osinko on korkealla tasolla. Osingon ulosmaksu on kuitenkin alle 60 % tasolla, eli ihan tappiin asti kassaa ei tyhjennetä osinkoihin.

Eli uskon, että ihan kohtuullisella hinnalla nyt yritystä saa. Tämä ostos tuo minulle tämän hetken tiedoilla vuodessa 55 dollaria lisää osinkoja.

2 kommenttia:

  1. AT&T:n osinkotuotto on jo aivan loistavalla tasolla. Osingossa on asiantuntijoiden mukaan ihan mukavasti nousuvaraakin, vaikkakin nousu voi olla hyvin hidasta, kun investoinnit ottavat resursseja ja myös iso velkalasti hoidettavana. Itselle kelpaisi niukatkin korotukset :D Pamautin itse Nordeaa vuoden loppusuoralla, kun osinkotuotto melkein 10 %. Markkina korjannee tuollaisen hinnoittelun, aivan kuin Fortumin kanssa taannoin, jos on malttia odotella kuoppien yli.

    VastaaPoista
  2. Katselin ennen ostoa, että miltä nuo AT%T:n luvut näyttävät. P/E kymmenen, osinkotuotto noin 7 % ja ulosmaksuprosentti noin 60 % (aika paljon kassavirtaa keräävältä firmalta).

    En nyt kovan luokan analyytikko ole, mutta peruslukuja katsomalla ihan kivalta vaikuttaa. Toki suunta voi aina kääntyä ja velkaa on, mutta mielestäni ilmeistä myrskyä ei ole näköetäisyydellä.

    Itsekin ostin Nordeaa kerran tuossa loppuvuonna.

    VastaaPoista