UA-52254593-1

3.3.2019

Sijoitusten ja varallisuuden välikatsaus 3/2019: Paluu tasaiselle maltillisen kasvun uralle

Uusi kuu, uusien graafien aika. Tervetuloa tutustimaan sijoitusten ja varallisuuden välikatsaukseeni.

Sijoitusvarallisuuteni on nyt 71 705 euroa. Siinä on hieman päälle 1300 euroa enemmäin kuin kuukautta aiemmin. Olen sellaisen 21 500 euroa plussalla, eli siis sen verran enemmän on sijoitusvarallisuutta kuin mitä olen sijoittanut.

Tässä graafissa näkyy muutos suhteessa viime kuukauteen. Aika maltillista, sanoisin. Sijoitin viime kuussa 600 euroa lisää euroja, ja sijoitusten arvonnousu oli sitten 725 euroa.

Nyt mennään tylsiin kuviin. Tässä on kuvio kokonaisvarallisuudestani. Mökille ja kodille olen laskenut "varman päälle" arvon (eli nopeasti saisi myytyä), enkä niitä muuta. Eli muutos on sitten lainanlyhenystä ja sijoitusvarallisuuden kasvua.

Kokonaisvarallisuus on pyöristettynä 487 000 euroa, puoli miljoonaa on ulottuvilla. Velka pieneni hieman. Edellisten yhdistelmä, eli velkojen ja varallisuuden erotus, on pyöristettynä 283 000 euroa. Eli velaton 300 000 euroa on niin ikään ulottuvilla.

Jännää.


Viimeinen kuva on kiinnostavin. Kuvassa on viimeisen kuukauden aikainen muutos eroteltuna.

Kaikkineen varallisuutta kertyi lisää 2132 euroa. Ihan kivasti, sellaiset 76 euroa päivässä. Säästötileille siirsin lisää vain 50 euroa, sijoitusvarallisuus kasvoi 1325 euroa, ja lainat lyhenivät 757 euroa.

Eipä tässä sen kummempia. Kiva suunta. Tämänkaltaisia kuukausia kun tulisi yksi toisensa perään, niin tyytyväinen olisin. Tosin nyt keväällä on ohjelmassa parikin ulkomaanmatkaa, joka taatusti iskee näihin lukuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti