UA-52254593-1

25.10.2019

Nokia: ostin vähän lisää, sekä mietin, onko johto ajan tasalla

No nyt on vuoristorataa. Nokia julkaisi eilen noin ennakoidun mukaisia talouslukuja - ja merkittävästi aiempia odotuksiaan heikompia ennusteita tulevasta.

Ostin sitten 108 osaketta Nokiaa, kappalehinnalla 3,67 euroa. Ihan vain koska ostorajani osuivat kohdalleen. Taidan kuulua siihen suureen joukkoon lojaaleja suomalaisia jotka omistavat Nokiaa. ”Kyllä se siitä.” ”Kyllä Nokia tuosta nousee.”

Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei tämä ole hyvä käänne. Nokia on varoitellut, että tämä neljännes ei ole niin hyvä. Mutta oli vähän huonompi kuin varoittivat. Samaan aikaan Huawei sanoo myyvänsä paljon 5G:tä ja Ericsson on hyvässä vireessä. Eli onko kyse alan huonosta tilanteesta, vai Nokian?

Nokian johto sanoo nytkin, että parempi neljännes on tulossa. Jo aika pitkään 5G on ollut ihan oven takana. Lause alkaa jo kulumaan. Onkohan mahdollista, että johto haluaa itsekin asiaan uskoa, ja maalaa isolla pensselillä kuvaa, johon haluaa itsekin uskoa?

Myös osingonmaksun keskeytys kahdeksi neljännekseksi yllätti. Totta on, että kun investoidaan, niin parempi ottaa se osingoista kuin velalla. Mutta ei siitä ole kuin vajaa vuosi kun johto korosti Nokian halua olla vakaa osingonmaksaja. Ja että neljännesvuosiosinkoihin siirryttiin osin tästä syystä.

Puheet siis vaihtuvat aika kovaan tahtiin. Joko ollaan vähän pihalla, tai toivotaan, että kauniit puheet muuttuvat todeksi. Kumpikin on huolestuttava merkki.

Noh, kaiken tämän pohdinnan jälkeen ostin lisää. Eikös ole loogista?

Taustalla on sama syy kuin ennenkin. Nokia toimii potentiaalisella toimialalla, ja sillä on edelleen saumaa hienoon tulevaisuuteen. Nyt tuli vain jonkin verran mutkia tuolle matkalle. Toivottavasti matkalla ei eksytä.

Olen muuten unelmoinut, että osinkosummani nousisi tänä vuonna verojen jälkeen 2000 euroon. Lähelle on menossa. Nokian osingon jäädytys taisi kuitenkin olla kuolinisku tuolle toiveelleni. -50 euroa tilanteessa, jossa on euroista kiinni, keikauttaa kyllä lautaa.

5 kommenttia:

  1. Osinkosekoilu kyllä ihmetyttää. Miksi siirtyivät äskettäin tuohon kvartaaleittain jaettavaan osinkoon ja nyt pidättäydytään maksamasta. Ehkä lienee sattumaa, mutta myös vaikuttaa siltä että yhtiö on tuuliajolla.

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän sen, että on parempia ja huonompia vuosia. Eivät minua tämän hetken tulokset ja näkymät huolestuta, kyllä se varmaan siitä.

    Mutta tosiaan. Tuo johdon tempoilu suuntaan ja toiseen saa kyllä miettimään, että miksi ihmeessä. Valitkaa linja ja pysykää siitä, tai todetkaa, ettei siinä voi pysyä. Nyt on jokin välivaihtoehto, mennään niin kuin linjattiin, muttei mennä.

    VastaaPoista
  3. Hupsista. Mun piti olla pelkkä superrahastosijoittaja, mutta nythän siinä kävi niin että ostin Nokiaa 100kpl hintaan 3,4535 ja ostan lisää jos menee alle kolmosen. Tää kerkee vatkata vielä moneen kertaan moneen suuntaan mun viidenyoistavuoden sijoitushorisontissa. Hullumpaankin on rahoja kadonnut. :)

    VastaaPoista
  4. Minkä ihmeen takia laitatte jatkuvasti "hyvää rahaa huonon perään"?
    Nokia on luuseriosake eikä siitä muuksi muutu, ellei johto mene 100% uusiksi pääomistajia myöten.
    Sen olen 14v aikana huomannut, että luuserit pysyy luusereina ja voittajat voittajina.

    VastaaPoista
  5. Hyä kysymys. Noh, ensinnäkin en paljoa laittanut lisää.

    Mutta olennaisinta lienee, että näen Nokiassa edelleen potentiaalia. On tuntuva patenttisalkku, ja jalansijaa kasvumarkkinalla (nyt vain ilmeni, ettei niin hyvää jalansijaa). Eli en heitä pyyhettä kehään.

    VastaaPoista