Viime vuonna sain osinkoja 2055 euroa. Se on 501 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Ihan hyvin.
Ensimmäiset osinkoni sain syksyllä 2013. Siitä alkaen nousu on ollut tasaista, poislukien muutoksen vuosina 2016-2017. Silloin sekä järjestelin varallisuuttani, siirsin varallisuuden painopistettä Nordean suuntaan ja jonkin verran myös sijoitin lähinnä rahastoihin.
Seuraan muuten passiivista tuloa - vaikka osingoista puhun - eli pääomanpalautuksen ja S-osuuskuntien vastaavat eurot ovat mukana. Ja seuraan tileille tulevaa summaa, eli vuonna 2016 tuossa on vähän "harhaa" kun maksoin jenkkiosakkeista kotimaan veroja takautuvasti. Nuo osakkeet olivat Lynxillä, jossa minulla on nykyään paljon vähemmän omistuksia.
Tässä on sitten graafi osingoista kuukausittain. Jokainen kuukausi toi tullessaan hieman plussaa. Paljon tai vähän, mutta kuitenkin hieman enemmän.
Viime vuonna sain kahdeksana kuukautena osinkoja yli 100 euroa. Edeltävänä kahtena vuonna kuukausia oli neljä.
Tässä on sitten käytännössä sama graafi, mutta kumuloituvasti. Osinkoja kerttyi tasaisesti enemmän, mutta lopppuvuonna oli pientä hyppäystä.
Olin muuten jossain vaiheessa viime syksyä sitä mieltä, että 2000 euron raja ei tule täyteen. Etenkin kun Nokia perui pari osinkoeräänsä. Mutta yli tuli silti kirittyä.
o o o
Osinkotavoitteeni vuodelle 2020
Täytyy myöntää, että minulla ei ole kovinkaan merkittäviä, osinkoihin liittyviä tavoitteita alkavalle vuodelle. Tai oikeastaan en ole miettinyt koko asiaa. Mutta nyt mietin.
Ensinnäkin, maksoin eilen aikamoisen summan keittiöstäni. Lisäksi myin Nordeani ja ostin osan takaisin osakesäästötilille. Handelsbankenin asuntorahasto on lunastuksessa. Toisin sanoen omillani ja Ikean tileillä on enemmän rahaa, mutta jonkin 150 euroa tulisi osingoissa takapakkia vuositasolla jo noilla muutoksilla.
Toisaalta palkka juoksee ja vuokratuottoja tulee. Niitä tulen varmaan sijoittamaan vuoden mittaan.
Realisti minussa sanoo, että uusi 2000 euron ylitys olisi kiva juttu. Mutta eihän se ole tavoite, sillä juuri mitään ei tarvitse tehdä jotta tuo tavoite tulee saavutettua.
Niinpä alkaneen vuoden osinkotavoitteeni on 2400 euron ylitys. Tuo on kiva summa, koska 12 jaettuna se on 200 euroa kuukaudessa. Tuo on myös summa, jolla tarvittaessa maksaisi lasten harrastukset, ostaisi paljon spagettia tai muutoinkin kattaisi osan elämisen kuluista.
En usko, että tuohon summaan yllän. Mutta niin minä ajattelin myös tämän vuoden tavoitteestani, ja ylsin silti. Joten katsotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti