Pääkaupunkiseutulainen nelikymppinen yrittää sijoittaa järkevästi, jotta tuhannet eurot muuttuisivat riskittömästi miljardeiksi. Rahastoista, osakkeista ja ihan vaan yleistä pohdintaa.
16.2.2020
Olisiko nyt hyvä vai ihan surkea aika ostaa lisää Roviota?
Aikoinani bloggasin Rovion osakeannista, syyskuussa 2017. Tuo teksti taitaa olla tämän blogin top 10 -listalla. Rovion osakeannin aikoihin sijoittamisesta puhuttiin melko laajasti.
Listautumisannin hinta taisi olla jossain 10 euron tienoilla. Aika pian Rovio tippui nykyiselle, noin neljä-viiden euron tasolla. Itse omistan Roviota vain vähän, 270 eurolla.
Ostin yhtiötä aika lailla huvin vuoksi 5 ja 4,4 euron kappalehinnalla kun kurssi oli sukeltanut. Osakeannissa en ollut mukan. Ajattelin, että joskos tuo kurssi heti ponnahtaisi ylöspäin. Ei ponnahtanut.
Notkahduksen jälkeen Rovion tilanne on aaltoillut. On lupauksia paremmasta, on tuoton tipahtamista lähes nolliin. On kaikenmaista.
Suoraan sanoen: en tiedä miten Rovioon suhtautuisin. Ja sitä kautta en tiedä miten suhtautuisin Rovioon potentiaalisena sijoituskohteena.
Lähes kaikki kunnolla tuottaneet osakeostoni ovat olleet yrityksiä, joiden ostaminen on tuntunut vähän ikävältä. Joko olen ostanut laskevaan kurssiin tai muutoin on ollut pilviä taivaalla. Varman päälle -ostokseni ovat tosiaan olleet varman päälle ostettuja - tasaista tuottoa ja tasaista arvonkasvua.
Rovio on näkyvä ja iso firma. Mutta pelibisnes on tiukasti kilpailtua, pitää kyetä luomaan uusia menestystuotteita. Tässä Rovio ei ole onnistunut, toisin kuin toinen suomalaislähtöinen firma Supercell. Onko Rovio liitaa "yhden tempun poni"? Eli juuri nyt Rovion ostaminen tuntuisi ikävältä.
Jos menestys nojaa liikaa vihaisiin lintuihin, niin se ei kanna vielä pitkälle. Ellei nyt onnistu Disney-tyylisessä mallissa jossa yksi Mikki Hiiri johtaa ties mihinkä huvipuistoihin. Mutta on Disneylläkin nykyään aika paljon muuta, kuten vaikka Marvel-elokuvat ja Star Wars.
Toisaalta, toinen läpimurtopeli avaisi Roviolle ihan erilaiset maisemat. Sitten olisi vihaisia lintuja ja jotain muuta. Mutta mistäs ihmeestä sitä osaisi päätellä onko tulossa uusia läpimurtoja? Plus Rovio on kuitenkin sen verran pieni toimija, että kovinkaan montaa peliä ei ole tyrkyllä läpimurtoa tekemään.
Pelimaailma on minulle sijoituskohteena vieraampi. Tuon seurauksena saatan jäädä ulos yhä vaan kasvavasta toimialasta. Kännyköitä riittää, ja pelejä pelataan.
Rovion osakemäärä on sen verran pieni, että aaltoja tulee. Esimerkiksi perjantaina kurssi noisi vajaat yhdeksän prosenttia. Samalla tavalla laskuja tulee. Toisin sanoen jos Roviota ostaa haluaisin, niin voisin hyvin kytätä pieniä notkahduksia ja voisin ostaa vähän halvemmalla.
Mutta haluanko? En minä tiedä. Potentiaalia on vaikka kurssin tuplaamiseen, tai sen puolittumiseen. Mitä olette mieltä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä olen ollut elämäni aikana yhdessä annissa mukana, ja nimenomaan juuri Rovion. Uskomattoman huono tuuri siis. Onneksi vain pienellä summalla ja siellä ne salkun pohjalla köllöttää. Myyn ne pois joskus mutta lisää en osta, en usko nousuun. Sinuna möisin pois ja ostaisin jotain muuta.
VastaaPoistaHeikko tuuri, tosiaan.
VastaaPoistaMinua kiusaa se, että Rovion uusi nousu ei vaikuta olevan näköpiirissä. Toisaalta, jos se olisi näköpiirissä, olisi osakkeen hintakin noussut jo paljon ylemmäs.
Eli halvemmalla saa silloin kun huonolta näyttää, mutta silloin ei tee mieli ostaa :)